Kairon matka

Koko syksy oli ollut Suomessa erittäin lämmin, mutta kuin tilauksesta lokakuun 19. päivän aamu oli jäätävän kylmä. Minulla oli talvitakki päällä ja siitä huolimatta tuuli tunkeutui luihinja ytimiin. Tuollaisena aamuna on miellyttävä tietää olevansa vuorokauden sisällä maassa, jossa on lämmintä. Kylmissämme nousimme linja-autoon, joka veisi meidät lentokentälle. Siellä tapaisimme muut matkalle lähtijät.

Meitä oli seitsemän rohkeaa naista nousemassa koneeseen: Airi Lappeenrannasta, joka vastasi matkan järjestelyistä; Anne, Heli ja Man Pieksämäeltä, Terttu Kangasniemeltä ja San ja minä (Pirjo) Mikkelistä.

Lensimme Budapestin kautta ,jossa odotusaikaa oli neljä tuntia. Lennoissa ja turvatarkastuksissa ei ollut ongelmia. Kairossa meitä vastassa oli hotellin autokuski, joka iloisesti heilutteli lappua, jossa luki Airi Salmela. Kuski oli pelkkää hymyä ja toivotteli meidät matkan aikana moneen kertaan tervetulleeksi Kairoon ja töräytteli auton torvea pelkästä ilosta. Hotellimme oli tosi vaatimaton, mutta siisti ja turvallinen. Täytyy myöntää, että remonttia se olisi kaivannut jo useita vuosia sitten. Se oli kuitenkin keskustassa ja hyvin edullinen ja ostosmatkalaiselle se on rahan arvoinen asia.

Aamuisin kokoonnuimme 9.30 aamupalalle, johon kuului teetä ja sämpylää juuston ja marmeladin kera. Kananmunaa ja mehua sai tilauksesta, josta joutui maksamaan vähän extraa. Nauttiessamme aamupalaa suunnittelimme päivän ohjelmaa. Ensimmäiset päivät menivätkin tanssiasujen liikkeissä. Väsymättöminä tytöt jaksoivat penkoa, sovitella ja katsella erilaisia tanssiasuja. Vaikka minä en asuja sovitellut enkä ostanut ei aikani käynyt pitkäksi. Liikkeet olivat kuin aarreaittoja, joista löytyi aina jotakin uutta. Oli erittäin hyvä etten päässyt Kairoon silloin kun harrastin tanssia; minähän olisin vienyt perheeni konkurssiin. Minua kiehtoi liikenne, jossa ei tuntunut olevan mitään sääntöjä, mutta sulavasti se soljui kuitenkin eteenpäin toiset huomioon ottaen liikennevalot olivat täysin turhat; soittivat (soitettiin) vaan torvea, että täältä tullaan. Poliiseja näkyi joka puolella kaupunkia. He ohjasivat myöskin liikennettä isommissa risteyksissä. Poliisia uskoivat myös muut autoilijat. Niinpä mennessämme yökerhoon yhden aikaan yöllä poliisi pysäytti oitis kaksi taksia ja ne olivat varmaan kaupungin huonoimmat sellaiset ja meillä oli ykköset päällä. Autot yleensäkin olivat lommoja täynnä ja varustettu erilaisilla värivaloilla ja kaapeleilla. Luulenpa että meidän katsastusmiehemme hylkäisivät ajopeleistä suurimman osan.

Ruokailimme kadun vastapäisessä ravintolassa, joka oli siisti ja ruoka oli hyvää. Saatuamme laskun pöytään alkoi joka kerta yhteen ja jakolasku, jotta jokainen maksaa oman osuutensa vesistä ja tarjoilijapalkkioista. Alkuun se oli suurempi ongelma, kun kaikilla oli vain isoja rahoja. Aina pöydästämme kuitenkin raikui nauru, kun vaihtelimme rahoja keskenämme.

Museovierailuun varasimme aikaa kolme tuntia. Se on kovin lyhyt aika siihen nähden miten paljon siellä on nähtävää. Toisaalta pitempää aikaa ei varmaankaan jaksaisi kerralla. Museossa olleista esineistä näki, että työn tehokkuutta ei silloin mitattu. Työhön on käytetty aikaa ja vain lopputulos on tärkeää.

Meillä ajatellaan aina tehokkuutta ja karsitaan aikaa vieviä työvaiheita pois. Olen itse ollut joskus 'kellokallena', joten tiedän miten niitä minuutteja ja sen osia pyritään vähentämään. Kairossa ei edelleenkään olla niin tarkkoja ajan kulusta. Muistan miten odottelimme tanssiasun korjauksen valmistumista, joka vei enää viisi minuuttia ja puolen tunnin kuluttua enää se vei enää kolme minuuttia. Ensikertalaiset Kairon kävijätkin ymmärsivät ettei minuuttiaikataulu päde siellä.

Sää oli meille erittäin suopea; päivällä lämpöä oli vähän vajaa 30 astetta ja koska ilmasto on kuiva ei hiki virrannut eikä olo ollut sietämätön. Illalla kävellessä lämpö suorastaan hyväili paljaita käsivarsia. Vaikka hiki päältä kastellut niin nestettä haihtui ja suolaa sen mukana. Välillä piti heittää puhdasta suolaa suuhun ja vettä perään, jotta tasapaino palaa.

Kadulta kuuluva melu oli tosi kovaa; siksipä pidimmekin ilmastointilaitteen päällä koko yön. Se nimittäin tasoitti liikenteen melua. Minä ja San emme kärsineet myöskään moskiitoista, jotka häiritsivät hieman toisia tyttöjä.

Uskon että olet palaava Egyptiin, sillä ken kerran on Niilin vettä juonut; hänen janoaan ei mikään muu vesi voi
 sammuttaa. Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen

Waltarin sanoihin on helppo yhtyä. Tämä oli ensimmäinen matkani, mutta ei viimeinen. Matka oli antoisa myös sen vuoksi, että kolme ryhmäläistä vieraillut siellä jo aiemmin ja hehän liikkuivat kuin kala vedessä; ensikertalaisella se voisi olla kuin kala kuivalla maalla.

Matkaterveisin Pirjo Vartiainen-Kinnunen

Tarinat jatkuu...